Kiitos juhlavuodesta!

Vuonna 2015 juhlittiin Suomen ev.lut. kirkon varhaiskasvatuksen, eli käytännössä seurakuntien päiväkerhojen, 70-vuotisjuhlavuotta. Pieni on suurin -teemalla kulkenut juhlavuosi kesti kevääseen 2016 saakka.

Tämä sivusto perustettiin juhlavuotta varten. Täältä löydät edelleen juhlavuoden materiaaleja, kuvia ja tapahtumia, joita vietettiin ympäri maan.

Pieni on suurin -juhlavuoden tunnelmat levisivät myös sosiaalisessa mediassa #pienionsuurin-hashtagilla. Voit edelleen käyttää #pienionsuurin-hashtagia päiväkerhojen iloisen arjen tunnelmien ja tapahtumien levittämiseen. (Muistathan kuvien julkaisuluvat lasten vanhemmilta, jos kuvissa esiintyy lapsia. Kiitos!)

Pieni on suurin!

Yli 300 juhlijaa viiletti juhlavuoden päätöstapahtumassa Tampereella

tampere-paatostapahtuma

Seurakuntien varhaiskasvatuksen 70-vuotisjuhlavuoden päätöstapahtuma Perheiden päivä juhlittiin Tampereella 11.6.2016 Kalevan kirkolla.

Paikalla viiletti yli 300 iloista osallistujaa, joilla oli mahdollisuus temppuilla radalla, olla aistit avoimena aistihuoneessa, kiivetä kirkon torniin, maalata seinää, kaunistua kauneudenhoidossa, satuilla, laulaa, leikkiä ja katsoa nukketeatteria, hiljentyä yhdessä, napostella poppareita ja lähteä väsyneinä, mutta onnellisina ilmapallon kanssa ”kotio”. ‪

Katso Merja Jokelan ottamat kuvat Pieni on suurin -facebook-sivujen galleriasta.

#pienionsuurin

Särkänniemi muuttuu jälleen kummien ja kummilasten kohtauspaikaksi

kummipaiva2016

Särkänniemi muuttuu kummiporukoiden kohtauspaikaksi 5. kesäkuuta 2016. Kummit ja kummilapset pääsevät huvittelemaan yhdessä Kummipäivänä.

Kummipäivän suojelijana on Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen, joka on kutsuttu kummilapsineen Kummipäivään pitämään hauskaa.

Kummipäivä on tapahtuma, jolla tahdotaan tukea kummeja tärkeän ihmissuhteen hoitamisessa sekä korostaa kummiuden tärkeyttä osana hyvää kasvua ja lapsuutta.

Tapahtumassa yhteistyökumppaneina ovat Ilves Ringette, Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistys, Suomen Hippos, Tampereen seurakunnat, Tappara sekä Särkänniemi. Paikalla on urheilulajien tähtiä ja lähettiläitä, kenties kummilapsineen.

Kummipäivän aikana kummiporukat huvittelevat yhdessä Särkänniemen elämyspuistossa sekä kiertävät yhteistyökumppaneiden toiminnallisissa toimintapisteissä Kummitorilla, joissa on leikkimielistä kisailua sekä tietoa siitä, miten yhteistyökumppani tahtoo olla tukemassa kummeja tärkeässä tehtävässään.

”Kummipäivä on hieno ja kannatettava idea, ja olemme iloisia saadessamme tarjota puitteet tapahtumalle”, Särkänniemen tuotepäällikkö Maria Eskelinen kommentoi.

”Viime vuonna Kummipäivä onnistui hienosti, joten halusimme ilman muuta olla mukana järjestämässä tapahtumaa myös tänä vuonna.”

Myös muut yhteistyökumppanit iloitsevat jatkuvasta yhteistyöstä lasten ja kummien tukemiseksi. Tapahtuman suojelijalle Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikoselle kummius on sydämen asia ja kunniatehtävä, jonka hän ottaa ilolla vastaan. Hän on itse viiden lapsen kummi ja hänestä on upeaa seurata kummilastensa kasvua ja kehitystä. Ikonen haluaa olla läsnä heidän elämässään, niin arjen kuin juhlan hetkinä.

”Yritän rakentaa kummilapsiini niin läheisen yhteyden, että se kantaa myös mahdollisissa tiukoissa paikoissa”, pormestari kertoi.

Tampereen seurakunnissa iloitaan yhteisestä kummien ja kummilasten asialla olemisesta.

”Lapsen ja luottoaikuisen suhteen tukeminen on meille sydämen asia”, sanoo pastori Jussi Laine.

Hänen mukaansa on uskomattoman hienoa, että lähes jokaisella lapsella on kummi ja lähes jokaisella aikuisella on kummilapsi.

”Se on lähimmäisenrakkautta ja luottamustehtävä parhaimmillaan”, toteaa pastori.

Suomen mestari 2016 Tampereen Tappara jatkaa innolla hyvää yhteistyötä Kummipäivätapahtuman parissa.

”Kummipäivä Särkänniemessä on mukava jatko syksyllä pelatulle voitokkaalle Kummipelille, jollaisen Tappara on järjestänyt jo kahdella kaudella”, iloitsee Tapparan myynti- ja markkinointijohtaja Aki Holma.

Holma toivoo, että muutkin tamperelaiset urheiluseurat löytäisivät kummiudesta hyvän tekemisen mahdollisuuden.

”Oma Kummipeli tai -tapahtuma kaudelle ja kesällä 2017 mukaan Kummipäivään”, Holma haastaa ja rohkaisee!

Myös Suomen Hippos on ilolla mukana tänäkin vuonna.

”Viime kesän Kummipäivä oli tunnelmaltaan lämmin ja hieno tapahtuma, jonka aikana raviponit tarjosivat kohtaamisia lapsille ja nuorille kummeineen. Sympaattiset ponit sekä raviurheilijat tulevat paikalle myös tänä vuonna. Urheilu yhdistää, ja on hienoa että Särkänniemen tapahtuma jatkuu myös tänä vuonna”, Suomen Hippos ry:n tiedottaja Ilkka Nisula sanoo.

Myös Nisula rohkaisee uusia toimijoita mukaan: ”Toivottavasti jatkossa mukana on kattavasti urheilulajeja ja -seuroja monissa muodoissaan”.

Uusina Kummipäiväkumppaneina tänä vuonna ovat Ilves Ringette sekä Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistys.

Kaikkien mukana olevien kumppaneiden mielestä kummiuden edistäminen on huima mahdollisuus, sillä kasvavalla lapsella ei voi olla liikaa turvallisia, välittäviä ja tukevia aikuisia lähellään. Kummius voi olla myös yhteiskunnallisesti merkittävä asia, sillä elinikäisen ihmissuhteen avulla voidaan osaltaan auttaa lieventämään kahta isoa yhteiskunnallista kipuamme, nuorten syrjäytymistä ja senioreiden yksinäisyyttä.

Lisätietoja Kummipäivästä

facebook.com/kummius.fi
Kummius.fi Ville Lähdesmäki 050 543 6134 ville.lahdesmaki@kummius.fi
Särkänniemi Maria Eskelinen 0207 130 220 maria.eskelinen@sarkanniemi.fi

Unelmista totta 10.5.2016

unelmienliikuntapaiva

Liikkuva seurakunta on osana Unelmien liikuntapäivää, joka on kaikenlaisen liikkumisen kokeilu- ja pop up -päivä 10.5.2016. Unelmien liikuntapäivän aikana kaikkialla Suomessa järjestetään tuhansia liikuntatempauksia ja tapahtumia, saadaan yli miljoona suomalaista liikkumaan enemmän ja löytämään uusia tapoja liikkua. Päivä rakentuu ihmisten omille ideoille, kokeiluille ja yhdessä tekemiselle yli raja-aitojen. Kaikki tavat liikkua ovat hyviä! Yhdessä voimme tehdä tapahtumasta merkityksellisen.

Liikkuvan seurakunnan kotisivuilta löydät vinkkejä tapahtuman/liikuntatuokion järjestämiseen seurakunnassa. Tapahtuman voi yhdistää Liikkuvan seurakunnan juhlavuoteen tai se voi olla pienimuotoinenkin, esimerkiksi perhekerhossa ulkoleikkien järjestäminen. Jos haluaa järjestää isomman tapahtuman, voi vaikkapa katsoa ohjeita Helahulinoiden tai Kirkonympärijuoksun järjestämiseen. www.liikkuvaseurakunta.fi

Järjestämällä Unelmien liikuntapäivätapahtuman ja ilmoittamalla sen verkkopalvelussa www.unelmienliikuntapaiva.fi/tapahtumat osallistut upeiden palkintojen arvontaan.

Janna Granholm, projektipäällikkö / Liikkuva seurakunta

Lasten pääsiäishartaus Hyvän Paimenen kirkolla YLE TV 1:llä 27.3.2016

Lasten pääsiäishartaus Hyvän Paimenen kirkolla Helsingin Pakilassa lähetetään YLE:n tv-jumalanpalveluksena TV 1:llä sunnuntaina 27.3. klo 10.

Pääsiäispäivän tv-jumalanpalveluksessa päästään kurkistamaan Pakilan seurakunnan varhaiskasvatuksen arkeen. Hartaudessa lapset rakentavat yhdessä lastenohjaajan avulla lattiakuvan ja osallistuvat kertomukseen keskustelemalla ja musiikin sekä muun luovan tekemisen kautta.

Seurakunnan päiväkerholaiset, perhekerholaiset ja iltapäiväkerholaiset ovat pääosassa.

Avaa YLE TV1 27.3.2016 klo 10. Jumalanpalvelus tulee nähtäväksi myös YLE Areenaan.

Globaalikasvatusta liikkuen

Liikunnalla ja urheilulla on monenlaisia positiivisia vaikutuksia. Vaikutuksia, jotka kohdistuvat yksilöön, yhteisöön tai laajemmin ajateltuna vaikkapa rauhan edistämiseen. Liikuntaa voidaan käyttää välineenä saavuttaa yleisiä kestävän kehityksen tavoitteita, sillä se voimaannuttaa ja osallistaa sekä tukee oppimista.

Parhaimmillaan liikunta on kehitysyhteistyömenetelmä, joka voi lisätä ja vahvistaa ihmisoikeuksien toteutumista. Liikunta parhaimmillaan parantaa kansanterveyttä ja hyvinvointia, vahvistaa rauhan kulttuuria ja rakentaa siltoja sekä kommunikaatiokanavia erilaisten ihmisten ja ryhmien välille.

Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe on suomalainen kansalaisjärjestö, joka pyrkii lisäämään koulussa käyvien lasten lukumäärää liikunnan avulla. Järjestö käyttää liikuntaa päävälineenä kaikissa kehitysyhteistyöhankkeissaan ja on toiminut esimerkiksi Tansaniassa jo lähes 15 vuotta.

LiiKe järjestää esimerkiksi seminaareja, liikuntapäiviä ja terveyskasvatusta sekä kouluttaa liikunnanopettajia ja pyörittää useita kehitysyhteistyöhankkeita Tansaniassa.

”Liikuntaleikkien tarkoituksena on tuoda pieni pala Tansaniaa suomalaisten lasten leikkeihin ja peleihin. Liikunnalliset leikit ja pelit ovat toiminnallinen ja osallistava tapa tutustua uusiin kulttuureihin, erilaisiin tapoihin sekä oppimaan uutta ennakkoluulottomasti ja avoimesti.”


LiiKen sivuilta löytyy yhteensä 30 erilaista leikkiä.

Liikkuvin terveisin,
Janna Granholm
Liikkuva seurakunta, www.liikkuvaseurakunta.fi

Lähteet
www.liike.fi

Vanhemmuuden teesit julkaistu – ”Katso silmiin ja rakasta!”

10teesiavanhemmalle-kansi-2015

Teesit lapsen hyvästä elämästä ja kristillisestä kasvatuksesta ovat saaneet jatkoa, kun Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2015 ilmestyi uusi 10 teesiä vanhemmalle -vihkonen ”Katso silmiin ja rakasta!”

– Aiemmat teesit on koettu tärkeiksi ja uusia on toivottu. Ote on nyt ehkä entistä kokonaisvaltaisempi. Mukana on sekä kasvu että kasvatus, kertoo teesien kirjoittaja, pastori ja kouluttaja Kaisa Aitlahti.

– Teesit on pyritty myös päivittämään tähän hetkeen. Moni, vaikkapa turvallisuuteen ja median käyttöön liittyvä asia kun on muuttunut.

Esiin nousevia teemoja ovat muun muassa kilpailu, epäonnistuminen ja pettymykset, kunnioitus, ajankäyttö ja kristillinen kasvatus.

– Teesien toivotaan virittävän avointa ja ennakkoluulotonta keskustelua. Ne avautuvat eri ihmisille varmasti vähän eri tavoin. Jollekin sylikkäin istuminen, pysähtyminen on jo kristillistä kasvatusta, jollekin muuten tärkeää. Viesti jokaisen ihmeellisyydestä ja arvokkuudesta välittyy varmasti kaikille.

Kyse ei ole vaatimuksista vaan rohkaisusta, Aitlahti korostaa.

– Että vanhempi osaisi pysähtyä vähän ’pienempään elämään’. Vanhemmuudessa onnistumista ei mitata ulkoisilla puitteilla eikä muiden kanssa tarvitse kilpailla siitä, mitä lapsi osaa tai miten pärjää.

Teesit voivat myös herätellä hedelmällistä keskustelua vaikkapa kasvatustapojen muutoksesta nuorten vanhempien ja isovanhempien välillä.

– Onhan lapseen suhtautuminen muuttunut aikamoisesti. Siinä missä lapset saivat ennen näkyä mutta eivät kuulua, nykyään lapsi saa olla lapsi ja olemassa lapsena.

Vaikka kyse on vanhemmuuden teeseistä, niistä löytyy pohdittavaa ja omaksuttavaa myös muille kasvattajille.

– Teeseillä halutaan kannustaa ympärillä olevia aikuisia uskaltamaan huolehtia muistakin kuin omista lapsista, Kaisa Aitlahti toteaa.

Teesit voi avata sähköisesti tästä ja tilausohjeet printtivihkoa varten löydät täältä.

Vihkonen on luotu yhteistyössä Seurakuntien Lapsityön Keskuksen, kirkkohallituksen Kasvatus ja perheasioiden sekä Suomen Vanhempainliiton kanssa. Kustantaja on Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy.