Muun muassa tällaisia tapahtumia kuluneen kevään ja viime syksyn aikana ympäri maan vietettiin – kiitos tapahtumien jakamisesta ja juhlavuoden näkymisestä alueellasi!

#pienionsuurin

—————————————————————————————————————————

2016

LAPPEENRANTA

Lappeenrannassa päiväkerhotyön 70-vuotissynttärit otsikolla Pieni on suurin la 12.3.2016 klo 10-13. Juhlapaikkana on Lappeenrannan seurakuntakeskus, Koulukatu 10. Ohjelmassa mm. perinteinen hartaus ja hiljaisuuden huone, Potkuhousu trubaduuri, kirkkomuskari, leikkituokio, päiväkerhotyön historiaa, askartelua ja kakkukahvit. Vieraat voivat halutessaan pukeutua naamiaisasuun.

HELSINKI

Lasten pääsiäishartaus Hyvän Paimenen kirkolla Helsingin Pakilassa lähetetään YLE:n tv-jumalanpalveluksena TV 1:llä lauantaina 27.3. klo 10.

Pääsiäislauantain tv-jumalanpalveluksessa päästään kurkistamaan Pakilan seurakunnan kerhotoimintaan. Hartaudessa lapset rakentavat yhdessä lastenohjaajan avulla lattiakuvapöytää ja osallistuvat kertomukseen keskustelemalla. Seurakunnan päiväkerholaiset, perhekerholaiset ja iltapäiväkerholaiset ovat pääosassa.

Avaa YLE TV1 27.3.2016 klo 10. Jumalanpalvelus tulee nähtäväksi myös YLE Areenaan.

LAPUA

Lapuan tuomiokirkkoseurakunta juhlii päiväkerhotyön 70-vuotista taivalta otsikolla Pieni on suurin Lapuan tuomiokirkossa sunnuntaina 14.2. klo 15. Ohjelmassa on mm. päiväkerholaisten, avoimen päiväkerhojen väen, vauvamusakerhon ja ekavauvakerhon sekä lastenohjaajien esityksiä. Lopuksi täytekakkukahvit seurakuntatalolla.

—————————————————————————————————————————

2015

TAMPERE

>> 6.8.2015 Tampereen teatterikesän tapahtumien yö

Väinö Linnan aukio – soittoa, laulua, leikkiä: palikkaleikit, hernepussinheitto ja tamperelaisten lasten top 10 -leikit, tapahtumia Lasten katedraalissa ym. (katso lisää)

>> 26.9. Tampere, Flash mob -tapahtumia Prismoissa ja busseissa – lauluvoimaa!

(katso lisää)

>> 3.10.2015 Tampere, Lasten Tampere 20 v, Lasten katedraali

(katso lisää)

>> 4.10.2015 Tampere, Lasten katedraali, enkelilauluvartti

(katso lisää)

>> 15.11.2015 Juhla-perhemessu Tampereen Aleksanterin kirkossa klo 15

Teemana ”Sinapinsiemen – kasvun ihme, Pieni on Suurin (katso lisää)


TURKU

>> 13.8.2015 Lasten taiteiden yö, perhetalo, Turku

(katso lisää)

>> 20.-23.8.2015 Turun Messut – leikkejä, kohtaamisia ja yllätyksiä 

(katso lisää)

>> 23.8.2015 Turku, Musapiknik lapsiperheille Kupittaan Seikkailupuistossa

Leikkejä, kohtaamisia ja yllätyksiä (katso lisää)

>> 2.-4.10.2015 Kirjamessut, Turku – leikkejä, kohtaamisia ja yllätyksiä 

(katso lisää)

>> Marraskuu 2015 & tammikuu 2016: Popup-päiväkerhot Turun kauppakeskuksissa (Hansa, Skanssi ja Mylly)

Leikkejä, kohtaamisia ja yllätyksiä. Jättivärityskuva. (katso lisää)


>> 24.-25.9.2015 Pieni on suurin – Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät, Turku, Marina Palace Hotel

>> Tapahtuman facebook-sivu


KUUSANKOSKI

>> 28.9.2015 lähtien päiväkerholaisten askartelutöiden näyttely Kuusankosken kirjastossa

Näyttely auki kahden viikon ajan.

>> Mikkelinpäivänä 4.10.2015 päiväkerhotyön 70-vuotisjuhlamessu ja juhlatapahtuma Kuusankosken kirkossa klo 10

Mukana kirkkomuskarilaiset.

>> Mikkelinpäivänä 4.10.2015 Klo 14 kakkukahvit ja konserttitapahtuma lapsille ja perheille Kuusankosken seurakuntakeskuksessa

Eenkeliaskartelua, kasvomaalausta, hiljainen enkelihuone jne, samalla pyörii diona vähän meidän lapsityön historiikkia sanoin ja kuvin. Klo 15 Siina ja Taikaradio – koko perheen konsertti srk-keskuksessa, mukana lapsikuoro Valonsäteet.


NASTOLA

Nastolan seurakunnassa juhlitaan päiväkerhotyön 70-vuotisjuhlaa su 22.11.2015 Nastolan kirkossa messulla klo 10, jossa saarnan Tuhlaajapojasta esittää nukketeatteri Sananjalka.
Messun jälkeen Luomaniemen toimintakeskuksessa on lounas ja juhlatilaisuus, jossa muun ohjelman lisäksi nukketeatteri Sananjalka esittää Juhlat-nimisen esityksen.
Mukana juhlassa lastenohjaajia menneiltä ja tulevilta vuosilta. He ovat koonneet aiheeseen liittyvän valokuvanäyttelyn.
Laulamme yhdessä uusia ja vanhoja päiväkerholauluja.


HYVINKÄÄ

Hyvinkäällä aloitetaan kemut su 4.10. klo 10 perhemessulla ja jatketaan juhlalounaalla. Lounaan jälkeen jammaillaan Satu Sopasen ja Tuttiorkesterin poikien tahtiin sekä herkutellaan jätskikioskin antimilla. Juhlapäivään kootaan muistoja menneiltä vuosilta.

EURA

Euran seurakunnassa juhlitaan 70-vuotiasta päiväkerhoa Mikkelinpäivänä kutsumalla erityisesti lapsia ja perheitä PIENI ON SUURIN- juhlamessun Euran kirkoon. Kirkossa päiväkerholaiset sekä lapsikuoro esittävät ohjelmaa. Kirkon jälkeen on juhlalounas ja tapahtuma seurakuntakeskuksessa. Tapahtumassa askarrellaan enkeleitä ja esillä on kaksi näyttelyä. Toinen kertoo kirkon päiväkerhotyön kehittymisestä ja toinen on päiväkerholaisten tekemä Oma suojelusenkelini -näyttely.

* * * * * *


>> Lisää tapahtumia tulossa näille sivuille. 

Ilmoita oma tapahtumasi näille sivuille alla olevaan kommenttikenttään – sieltä tapahtumasi nostetaan tälle sivulle ja Pieni on suurin -Facebook-sivuille. Kiitos!

///////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////

4 thoughts on “TAPAHTUMIA

  1. Nastolan seurakunnassa juhlitaan päiväkerhotyön 70-vuotisjuhlaa su 22.11.2015 Nastolan kirkossa messulla klo 10, jossa saarnan Tuhlaajapojasta esittää nukketeatteri Sananjalka. Messun jälkeen Luomaniemen toimintakeskuksessa on lounas ja juhlatilaisuus, jossa muun ohjelman lisäksi nukketeatteri Sananjalka esittää Juhlat-nimisen esityksen. Mukana juhlassa lastenohjaajia menneiltä ja tulevilta vuosilta. He ovat koonneet aiheeseen liittyvän valokuvanäyttelyn. Laulamme yhdessä uusia ja vanhoja päiväkerholauluja.

  2. Hyvinkäällä aloitetaan kemut su 4.10. klo 10 perhemessulla ja jatketaan juhlalounaalla. Lounaan jälkeen jammaillaan Satu Sopasen ja Tuttiorkesterin poikien tahtiin sekä herkutellaan jätskikioskin antimilla. Juhlapäivään kootaan muistoja menneiltä vuosilta.

  3. Euran seurakunnassa juhlitaan 70 vuotiasta päiväkerhoa Mikkelinpäivänä kutsumalla erityisesti lapsia ja perheitä PIENI ON SUURIN- juhlamessun Euran kirkoon.
    Kirkossa päiväkerholaiset sekä lapsikuoro esittävät ohjelmaa. Kirkon jälkeen on juhlalounas ja tapahtuma seurakuntakeskuksessa. Tapahtumassa askarrellaan enkeleitä ja esillä on kaksi näyttelyä. Toinen kertoo kirkon päiväkerhotyön kehittymisestä ja toinen on päiväkerholaisten tekemä Oma suojelusenkelini- näyttely.

  4. Lappeenrannan seurakuntayhtymän lapsityö järjestää päiväkerhotyön 70-vuotissynttärit otsikolla Pieni on suurin lauantaina 12.3.2016 klo 10-13. Juhlapaikkana on Lappeenrannan seurakuntakeskus, Koulukatu 10. Ohjelmassa mm. perinteinen hartaus ja hiljaisuuden huone, Potkuhousu trubaduuri, kirkkomuskari, leikkituokio, päiväkerhotyön historiaa, askartelua ja kakkukahvit. Vieraat voivat halutessaan pukeutua naamiaisasuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *